Hääkuvaaja Oulu

Hääkuvaaja Harri Rauhanummi. Blogissani esittelen uusimmat hääkuvat sekä muut juhlat. Valokuvaaja Oulu.

Valokuvaaja ristiäisiin | Ristiäiskuvaus Oulun seudulla

Havahduin, että olen kuvannut vuosien varrella paljon ristiäisiä, mutta täällä blogin puolella niistä on kulunut luvattoman kauan.

Syy ei ole ettenkö pitäisi ristiäisten kuvaamisesta. Syy löytyy ennemmin siitä, miten maailma on muuttunut. Ja ehkä miten itsekin olen. Somen tahti kiihtyy, kaupallisuus lisääntyy, tekoäly puhuttaa ja omien lasten kasvaessa ymmärrys yksityisyyden arvosta on syventynyt. Kaikkia hetkiä ei ole tehty kaikkien nähtäville eikä kaiken tarvitse päätyä algoritmien polttoaineeksi. Myös oman ruutuajan vähentäminen ja läsnäolo ovat nousseet arvoon arvaamattomaan.

Samaan aikaan valokuvaajan arki nojaa näkyvyyteen. Nykyaika vaatii jatkuvaa läsnäoloa ja ruudun toiselle puolelle huikkailua, jotta työt jatkuvat ja asiakkaat löytävät perille. Se synnyttää ristiriidan. Mutta samalla se pakottaa myös valitsemaan tarkemmin sen, mitä ja miksi jakaa.

Minulle ristiäis- ja nimenantojuhlien kuvaaminen edustaa kaikkea sitä, mikä tässä työssä on pysyvää ja tärkeää. Kun maailma ympärillä menee lujaa, perhejuhlat ja kuvat niistä muistuttavat mikä on aitoa. Ristiäiset ovat pysähtymistä suuren ihmeen äärelle, sukupolvien kokoontumista yhteen ja ensimmäisiä sivuja yhden pienen ihmisen elämäntarinassa. Ristiäiskuvat eivät ole hetken pikasisältöä, vaan ajattomia muistoja, joita katsotaan vielä vuosikymmenten päästä.

Tässä muutama muisto viime aikojen kuvauksista.

Ota yhteyttä jos teidän perheessänne on ajankohtaista taltioida tämä ainutlaatuinen juhlapäivä.

Häät Espoon Kartanossa | Hääkuvaaja Espoo

Vaikka suurin osa kuvaamistani häistä on Oulun läheisyydessä, niin joka vuosi matkustan kuvaamaan keskimäärin parit häät myös hieman kauemmas. Nämä häät vietettiin Espoossa Espoon Kartanossa. Hääseremonian yhteydessä kastettiin myös hääparin tuore vauva. Tässä pieni kurkistus Lauran ja Samulin hääpäivään. Otan nyt varauksia vuoden 2019 hääkuvauksiin.

//

I photograph most of the weddings near Oulu (Finland), but about twice a year I travel a bit farther too. This wedding took place in Espoon Kartano near Helsinki. It was a combined wedding and baptism ceremony. Here’s a peek into Laura’s and Samuli’s wedding day. I am now booking weddings for 2019.

Varaukset | Bookings
moi@linnanjuhlakuva.fi

Ristiäiskuvaus | Valokuvaaja Oulu

Tyypillinen ristiäiskuvauspakettini sisältää kastetilaisuuden dokumentaarisen kuvauksen sekä ryhmäkuvia vauvan kanssa. Ryhmäkuvia otetaan tyypillisesti ainakin vanhempien, isovanhempien sekä kummien kanssa. Lisäksi taltioin juhlapaikkaa ja kattauksia, koska näitäkin asioita on kiva muistella vuosien kuluttua.

Tällainen tunnin ristiäiskuvauspaketti on hinnaltaan 300 euroa ja tilauksesta teen myös pidempiä kuvauksia. Esimerkiksi nimiäisjuhlat saattavat olla kirkon kaavaa pidempiä. Hintaan sisältyy matkakulut Oulun, Tyrnävän, Limingan ja Kempeleen alueella, mutta pientä matkakorvausta vastaan teen kuvauksia myös kauempana. Pyydä tarjous.

Nimiäisten valokuvaus | Valokuvaaja Hailuoto

Hinnastostani löytyy valmis yhden tunnin ristiäiskuvauspaketti, jota voidaan räätälöidä tarpeen mukaan. Esimerkiksi näissä nimiäisjuhlissa ohjelmaa oli enemmän kuin ristiäisissä tyypillisesti. Jos tarvitset valokuvaaja nimiäisiin tai ristiäisiin, ota yhteyttä ja sovitaan kuvauksesta tarkemmin.

//

My typical christening photo package is one hour, but coverage can be increased when needed. Just send me an email and we can discuss more about christening / baptism photography. 

Varaukset ja tiedustelut // Bookings and enquiries:
moi@linnanjuhlakuva.fi