Hääkuvaaja Oulu - Blogi

Hääkuvaaja Harri Rauhanummi. Blogissani esittelen uusimmat hääkuvat sekä muut juhlat. Valokuvaaja Oulu.

Perhekuvaus kotona | Valokuvaaja Oulu

Valokuvastudioni on Tyrnävällä ja eniten studiollani käy asiakkaita lapsikuvauksissa. Studiokuvausten ohella teen kuitenkin paljon myös liikkuvia lapsi- ja perhekuvauksia studioni ulkopuolella. Osa lapsista saattaa vierastaa oudoissa paikoissa, joten koti on tuttu ympäristö ja tietysti myös helppo siinä mielessä, ettei tarvitse lähteä mihinkään kun kuvaaja tulee teidän luo. Tässä esimerkki laajasta lapsi- ja perhekuvauksesta asiakkaani kotona.

Haluatko varata ajan valokuvaukseen? Hinnastostani löytyy muutama valmis paketti ja myös räätälöidyt kuvaukset ovat mahdollisia. Varauksen voi tehdä sähköpostitse: moi@linnanjuhlakuva.fi

Perhe- ja lapsikuvaukset ulkona | Valokuvaaja Oulu

Vuoden 2019 ensimmäiset kuvaukset olen kuvannut visusti lämpimässä studiossani täällä Tyrnävällä. Vaikka puut studioni pihapiirissä ovat juuri nyt 30 asteen pakkasen jäljiltä kuvauksellisen kuuran peitossa, on pakkanen ollut viime päivinä liian purevaa ulkokuvauksia ajatellen. Kelien lauhtumista odotellessa ajattelin jakaa yhden vuoden 2018 loppusyksystä kuvaamani ulkokuvauksen:

Lähetä sähköpostia, jos olet kiinnostunut studio- tai ulkokuvauksista.
Hinnastostani löytyy muutama valmis paketti lapsi- ja perhekuvauksia ajatellen. Jos et suoraan löydä sopivaa, kysy rohkeasti räätälöityä pakettia:

moi@linnanjuhlakuva.fi