Hääkuvaaja Oulu

Hääkuvaaja Harri Rauhanummi. Blogissani esittelen uusimmat hääkuvat sekä muut juhlat. Valokuvaaja Oulu.

Unelmista todeksi | Intohimona valokuvaus

Nyt uskallan jo sanoa, että kaksi unelmaani on vihdoin toteutunut. Hääkuvausten täyteisen kesän jälkeen tulee ensimmäinen vuosi täyteen, kun elätän itseni pelkästään omalla yritystoiminnallani. Myös parin yliopistovuoden aikana valokuvaus oli ainoa työni, mutta lasken silti opiskelun tuon ajan päätyökseni. Vanhempien apu, opintotuki, asumislisä, opiskelija-asunto ja halvat opiskelijaruoat sekä -terveydenhuolto mahdollistivat elämisen pienillä valokuvaustuloilla.

Yliopiston jälkeen tein kuusi vuotta kahta työtä rinnakkain. Päivät palkkatöissä ja illat sekä viikonloput menivät oman yritystoiminnan kehittämisessä. Lopulta kova työ palkittiin ja päätoimisen yrittäjyyden ohella myös unelma ikiomasta valokuvastudiosta toteutui. Kuvaan pääosin vallitsevalla valolla miljöössä, mutta myös studiokuvaus on kiinnostanut minua aina. Aika ajoin olenkin käyttänyt vuokrastudioita. Vaikka oma studioni ei olekaan Brooklynissä vanhassa tehtaassa, niin se on silti minun oma studio, eikä sitä tunnetta voita mikään. 

Valokuvastudioni Tyrnävällä. Täällä voit kuvausten lisäksi tutustua tarjoamiini hääalbumeihin sekä muihin kuvatuotteisiin. Tai tulla vaikka kahville juttelemaan mahdollisesta hääkuvauksesta.

Valokuvastudioni Tyrnävällä. Täällä voit kuvausten lisäksi tutustua tarjoamiini hääalbumeihin sekä muihin kuvatuotteisiin. Tai tulla vaikka kahville juttelemaan mahdollisesta hääkuvauksesta.

Sain studioni käyttökuntoon vuoden 2015 lopulla ja jo tähän mennessä studiollani on syntynyt monen tyyppisiä valokuvia asiakkailleni. Nuorimmat kuvattavat ovat olleet alle kahden viikon ikäisiä ja vanhimmat yli 80 vuotiaita. Tässä pieni otos valokuvia, jotka olen kuvannut studiossani:

Oma studio on kehittänyt minua lyhyessä ajassa valokuvaajana ja syventänyt intohimoani valokuvaukseen entisestään. Lisäksi on mukava, että nyt minulla on paikka, missä voin ottaa vastaan asiakkaita ja pitää vaikkapa dokumentaarisiin hääkuvauksiin sisältyviä suunnittelupalavereita.

Kuusi vuotta kahta työtä rinnakkain ei ollut helppo rasti, mutta taatusti kaiken tämän arvoinen. Kehotankin kaikkia seuraamaan unelmiaan, uskomaan itseensä ja tekemään kovasti töitä omien unelmien eteen. Alku ei välttämättä ole helppo, mutta se, että saat joka aamu herätä tekemään rakastamiasi asioita, on varmasti vaivan arvoista. 

Kiitos kaikille asiakkailleni, jotka olette luottaneet minuun ja mahdollistaneet unelmani toteuttamisen. Toivon mukaan intohimo työtäni kohtaan näkyy ja voin tehdä tätä lopun elämääni.

Jos haluat varata minulta valokuvauksen, niin lähetä sähköpostia: harri@linnanjuhlakuva.fi

Hääkuvaaja Oulu | Haastattelu Kamerakoulu.fi:ssä

Olin joku aika sitten Kamerakoulu.fi:n haastattelussa ja nyt julkaistun jutun voi lukea kokonaisuudessaan täältä. Haastattelu valottaa hieman taustojani sekä kuvaa hyvin, miten valmistaudun hääkuvaukseen.

Haastattelu osui sopivaan aikaan, sillä minulla oli juuri ollut mielessä kirjoittaa tänne blogiini hääkuvauksen kokonaisvaltaisuudesta. On ihan eri asia tehdä hääkuvausta työkseen ja koko sydämestään, kuin silloin tällöin euronkuvat silmissä. Olen kuvannut häitä vuodesta 2007 ja melkeinpä joka vuosi olen saanut ainakin yhden viimehetken yhteydenoton, jossa kysytään olisinko vapaana kun kuvaaja teki "oharit".

Nämä on hyvin valitettavia tilanteita, mutta yleistyvät jatkuvasti satunnaisten viikonloppukuvaajien myötä. Ehkä viikonlopulle tuli jotain muuta mukavaa tai paineet kasautuivatkin liian isoksi hääpäivän lähestyessä. Syitä on monia, mutta ammatikseen häitä kuvaava laittaa luonnollisesti hääkuvauksen viikonloppusuunnitelmissaan aina etusijalle. Muu elämä järjestetään töiden mukaan eikä päinvastoin. Tämä näkyy tietysti myös hinnoissa, mutta ainakin asiakas voi luottaa ammattikuvaajaan.

Jos olet menossa naimisiin kesällä 2016 ja etsit vielä hääkuvaajaa ja pidät tyylistäni, voit pyytää tarjousta sähköpostitse: harri@linnanjuhlakuva.fi Heinä- ja elokuulle on enää vain yksi vapaa viikonloppu, mutta touko- ja kesäkuulle on paremmin vapaita viikonloppuja jäljellä.

- -
Hääkuvaaja Harri Rauhanummi
harri@linnanjuhlakuva.fi

Hääpäivät | Ilmaiset teemakuvaukset aviopareille

Havahduin tässä yksi päivä, että ensi vuonna tulee kymmenes vuosi, kun kuvaan häitä. Onko ensimmäisistä hääkuvistani todella näin pitkä aika, hankala uskoa! Samalla mietin, monikohan lähtee täynnä intoa uuteen työpäivään tehtyään samaa hommaa liki kymmenen vuotta? Kuinkahan monessa työssä kehittyy vielä kymmenenkin vuoden kuluttua sekä opittavaa riittää vielä pitkälle tulevaan?

Eipä varmasti kovin monessa. Olen siis erittäin onnellisessa asemassa ja nyt on aika antaa takaisin. Lue siis kuvan alta, mistä tarkalleen ottaen on kyse.

Vietin vasta vaimoni kanssa keramiikkahäitä (4. vuosipäivä) ja samalla pohdin menneitä vuosiani hääkuvaajana. Siitä sitten syntyi ajatus "Hääpäiväkuvauksista". Avioliiton solmimisen vuosipäiville on omat nimityksensä. Yksivuotishääpäivää kutsutaan nimellä pumpulihäät. Seuraavana vuonna on paperihäät, sitten nahkahäät ja kymmenes hääpäivä kantaa nimeä tinahäät.

Valokuvaamisvuosieni kunniaksi tarjoan häiden vuosipäivää viettäville ilmaisen kuvauksen studiollani Tyrnävällä. Kuva otetaan kyseisen hääpäivän teemaa kunnioittaen. Esimerkiksi kolmatta hääpäiväänsä (nahkahäät) viettävät voisivat pukeutua nahkatakkiin.

Tarjoan aikani ja studioni täysin veloituksetta. Kuvaukseen osallistunut pari saa editoidun painokelpoisen jpg-kuvan itselleen vapaaseen käyttöön. Otan vain yhden parin per hääpäivä. 10 ensimmäistä vuotta on etusijalla menneiden vuosien asiakkailleni, mutta periaatteessa kuka tahansa voi tulla ilmaiseen kuvaukseen.

Lähes aina morsian sopii hääkuvauksesta ja usein häiden jälkeen morsiamen nimi ja tämän johdosta myös sähköpostiosoite muuttuu.  Niinpä toivoisin, että autatte minua jakamaan tietoa tästä ilmaisesta kuvauksesta, koska en itse varmasti enää tavoita kaikkia pareja monien vuosien takaa.

TARKEMMAT OHJEET:

1. Tutustu hääpäiviin esimerkiksi Wikipediassa: fi.wikipedia.org/wiki/Hääpäivien_nimitykset
2. Lähetä sähköposti minulle osoitteeseen: harri@linnanjuhlakuva.fi
3. Laita otsikoksi "Hääpäiväkuvaus"
4. Kerro, minkä hääpäivän kuvaukseen haluaisit tulla ja olenko kuvannut häänne
5. Vastaan sinulle ja annan tarkemmat ohjeet, mikäli teidän hääpäiväkuvauksenne on vapaana

p.s.
Kuvaukseen on mahdollista tulla myös yksin, mikäli haluat antaa kuvan hääpäivälahjaksi puolisollesi.

Hääkuvia 2014 | Hääkuvaaja Oulu ja Suomi

On vuoden 2014 viimeinen päivä. Mikä siis olisikaan sopivampi päivä tehdä läpileikkaus kuluneeseen vuoteen kuin tämä päivä. Niinpä kokosinkin tähän postaukseen muutamia kuvia osasta tämän vuoden hääkuvauksia. Häiden lisäksi kuvasin vuoden 2014 aikana myös monia muita tapahtumia - oikeastaan kaikkea elämän syntymisestä sen päättymiseen ja kaikkea mitä muistamisen arvoista tuolle matkalle mahtuukaan. Kuten ristiäisiä, yksivuotis syntymäpäiviä, rippijuhlia, kihlajaisia, ylioppilasjuhlia ja vuosipäiviä sekä hautajaisia. Joskus myös aivan tavallinen päivä voi olla muistamisen arvoinen, kuten näissä parikuvauksissa. Teinpä myös useampia kaupallisia kuvauksia erilaisille yrityksille. Kaiken kaikkiaan vuosi 2014 oli siis hyvin antoisa ja sain viettää monta mukavaa hetkeä valokuvauksen parissa. Kiitos siitä kaikille asiakkailleni - teidän ansiosta saan tehdä työtä, jota rakastan. Ensi vuodelle 2015 on luvassa paljon uutta ja niistä saatte kuulla myöhemmin. 30.12.2014 kuvasin vuoden 2014 viimeisen kuvaukseni ja nyt pidän muutaman päivän lomaa, kunnes taas tartun kameraan 3.1.2015 kun luvassa on alkavan vuoden ensimmäinen kuvaus.

Nyt Hyvää Uutta Vuotta 2015 !