Hääkuvaaja Oulu

Hääkuvaaja Harri Rauhanummi. Blogissani esittelen uusimmat hääkuvat sekä muut juhlat. Valokuvaaja Oulu.

Kertaus häävuoteen 2020 | Hääkuvaaja Oulu

Pohdin pitkään, miten aloitan tämän postauksen. Välillä meinasin jo laittaa vain pelkät kuvat. Päätin, etten lähde puimaan koronaa sen enempää, sillä kaikki varmasti tietävät mistä on kyse. Monet vuodelle 2020 sopimani hääkuvaukset joko peruuntuivat kokonaan, siirtyivät toiseen ajankohtaan tai toteutuivat alkuperäistä suunnitelmaa pienempinä. Aiempina vuosina olen myös matkustanut kuvaamaan vähintään yhdet häät pääkaupunkiseudulle tai Lappiin. Viime vuosi teki tässäkin poikkeuksen, sillä kaikki kuvaamani häät olivat Oulun läheisyydessä. Kaikesta huolimatta pääsin kuitenkin ikuistamaan useammat häät vuoden 2020 aikana. Jälleen kerran iso kiitos minuun luottaneille ihanille asiakkailleni.

Yhtä asiaa korona ei silti onnistunut muuttamaan. Nautin edelleen jokaisen hääjuhlan kuvaamisesta. Vaikka monet isot häät muuttuivat pieniksi, olivat ne silti täynnä tunnetta ja iloa. Juuri näiden merkityksellisten hetkien taltiointi kiehtoo minua hääkuvauksessa. Toivon silti, että tästä vuodesta tulee häiden järjestämisen suhteen helpompi, kuin viime vuodesta.

Kuluvan vuoden 2021 hääsesongille on vielä muutama vapaa viikonloppu varattavissa. Alan nyt ottamaan varauksia myös vuoden 2022 hääkuvauksiin. Tässä kuitenkin lupaamani kertaus vuoden 2020 hääkuvauksiin:

Varaukset ja tiedustelut hääkuvauksista: moi@linnanjuhlakuva.fi