Hääkuvaaja Oulu - Blogi

Hääkuvaaja Harri Rauhanummi. Blogissani esittelen uusimmat hääkuvat sekä muut juhlat. Valokuvaaja Oulu.

Kurkistus | Rosmarie & Timo | Hääkuvaaja Kristiinankaupunki

Minulta kysytään lähes aina häiden suunnittelupalavereissa, että entä sitten jos sataa. Dokumentaariseen hääkuvaukseen kuuluu hääpotretit miljöössä, joten tietenkin on ymmärrettävää, että hääparia voi sateen mahdollisuus huolettaa. Rauhoitukseksi sanon aina, että olen kuvannut liki sadat häät ja vielä kertaakaan minulla ei ole potretit jääneet ottamatta. Tietysti sade asettaa miljööpotreteille aina rajotteita ja kaikkia suunnitelmia ei sateella ole mahdollista toteuttaa. Jos haluaa pelata täysin varman päälle, niin minulta kannattaakin varata pelkkä potrettisessio esimerkiksi koemeikki- ja koekampauspäivälle. Tästä on myös se etu, että hääpäivänä ei kulu aikaa potrettien ottamiseen lainkaan ja esimerkiksi 8 tunnin dokumentaarinen kuvaus riittää kattamaan pidemmän osan häiden ohjelmaa. Kun potreteille ei tarvitse varata erikseen omaa aikaa niin hääpäivän aikataulutuskin voi usein helpottua. Tässä kuitenkin pari kuvaa eräistä tänä kesänä kuvaamistani häistä, joissa satoi pitkin päivää. Ja eniten juuri silloin, kun aikatauluun oli varattu kohta potrettien ottamiseen. Saimme silti otettua onnistuneet hääpotretit, jotka esittelen blogissani myöhemmin pidemmän postauksen yhteydessä. p.s. Ehdit vielä heinäkuun ajan varata hääkuvauksen vuodelle 2013 edullisemmin tämän vuoden hinnoilla. Uudet hinnat tulevat voimaan elokuussa. Varaa tästä.

- - -

I get the same question at almost every pre-wedding consultation: what if it rains? If you have documentary wedding photography your wedding portraits are almost certainly taken on location. So it is natural to be worried about the weather. To calm down my clients I always tell that I have photographed nearly hundred weddings and I have always managed to take the portraits. Of course the rain sets some limitations and not all ideas can be done. But there is always the possibility to book separate portrait session on the same day as your test make-up. If you decide to do that there is also another benefit: your 8h coverage (for example) is actually now longer when no time is spent on portraits on your wedding day. Often times this makes it also easier to make the schedule for the wedding day. Well, here are couple of wedding photos when it rained almost the whole day. And most just when the portraits were scheduled. Despite the rainy weather we managed to get lovely wedding portraits which I am going to show later together with a longer blog post.

p.s. This is the last month you can book your 2013 wedding photography with this year's lower prices. New prices will be introduced in August. Book here.