Hääkuvaaja Oulu

Hääkuvaaja Harri Rauhanummi. Blogissani esittelen uusimmat hääkuvat sekä muut juhlat. Valokuvaaja Oulu.

Häät Vanhalla paloasemalla | Hääkuvaaja Oulu

Tässä nopea kurkistus Vanhalla Paloasemalla vietettyihin syyshäihin Oulussa. Kuvaus alkoi hääparin first-look kuvilla ja jatkui potrettikuvauksella ainolan puiston maisemissa. Syksy oli juuri sopivassa vaiheessa ja luonnosta löytyi kivasti hääpäivän väriteemaan sopivia sävyjä. Vihkikirkkona oli Tuiran kirkko.

Otan parhaillaan varauksia vuoden 2021 hääkuvauksiin. Hinnastostani löytyy muutama valmis paketti ja pidemmistä dokumentaarisista hääkuvauksista annan aina tarjouksen kuvauksen keston, sijainnin ja ajankohdan mukaan.

Kaikki tiedustelut ja tarjouspyynnöt: moi@linnanjuhlakuva.fi

Muotokuvia henkilöbrändäykseen

Kalle tarvitsi edustavia kuvia itsestään, sillä hän on ehdolla kevään 2021 kuntavaaleissa. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret ovat esittäneet häntä Keskustanuorten liittohallitukseen. Hyvien kuvien merkitys vain korostuu nykyisessä tilanteessa, kun suuri osa vaikuttamisesta saattaa tapahtua pelkästään digikanavissa. Suunnittelmimme yhdessä Kallen kanssa kuvausmiljöön ja otimme noin tunnin aikana reilusti erilaisia kuvia. Tässä niistä muutamia.

Ota yhteyttä jos haluat kuvauttaa itsesi:
moi@linnanjuhlakuva.fi

Syksyiset hääpotretit Ainolan puistossa | Hääkuvaaja Oulu

Oletko syksyihminen? Itse en muutama vuosi sitten juurikaan pitänyt syksystä, mutta nykyisin toivoisin sen kestävän jopa pidempään. Syksy on kaunista aikaa myös hääpotrettien kuvaamiseen luonnossa. Tässä muutama häämuotokuva, jotka kuvasin Ainolan puistossa Oulussa. Tällä hetkellä otan pääasiassa varauksia vuoden 2021 hääkuvauksiin.

Tiedustelut ja varaukset hääkuvauksiin: moi@linnanjuhlakuva.fi