Hääkuvaaja Oulu

Hääkuvaaja Harri Rauhanummi. Blogissani esittelen uusimmat hääkuvat sekä muut juhlat. Valokuvaaja Oulu.

Valokuvat lapsista studiossa

Vuodenaikojen välimaastot eivät aina ole otollisinta aikaa ulkokuvauksille. Viime viikkoina on ollut toki kauniita aurinkoisia kevätpäiviäkin, mutta paljon on ollut myös vesisadetta, tuulta ja loskaa. Tällöin on mukava siirtyä kuvaamaan sisälle studioon. Tässä muutamia lapsikuvia, joita olen ottanut viime aikoina studiollani Tyrnävällä.

Ota yhteyttä, mikäli haluat varata ajan kuvaukseen: moi@linnanjuhlakuva.fi / 040 525 6261

Perhekuvaus kotona | Valokuvaaja Oulu

Valokuvastudioni on Tyrnävällä ja eniten studiollani käy asiakkaita lapsikuvauksissa. Studiokuvausten ohella teen kuitenkin paljon myös liikkuvia lapsi- ja perhekuvauksia studioni ulkopuolella. Osa lapsista saattaa vierastaa oudoissa paikoissa, joten koti on tuttu ympäristö ja tietysti myös helppo siinä mielessä, ettei tarvitse lähteä mihinkään kun kuvaaja tulee teidän luo. Tässä esimerkki laajasta lapsi- ja perhekuvauksesta asiakkaani kotona.

Haluatko varata ajan valokuvaukseen? Hinnastostani löytyy muutama valmis paketti ja myös räätälöidyt kuvaukset ovat mahdollisia. Varauksen voi tehdä sähköpostitse: moi@linnanjuhlakuva.fi